Zirkus Z

Olipa kerran pienessä kylässä, viiniviljelmien keskellä, pieni iloinen seitsemän hengen sirkus, Zirkus Z. Se asui kirjavassa ja hullunkurisessa sirkusteltassa. Teltta oli neulottu erivärisistä kangaspaloista, jotka olivat tarttuneet sirkustataiteilijoiden mukaan matkojen varrelta. Kangaspalat huokuivat muistoja, hyviä ja huonoja. Ilman jokaista palaa teltta ei olisi juuri sellainen kuin se nyt oli.

Zirkus Z oli kylän puheenaihe. Ainahan ne ovat, jotka ovat erilaisia. Välillä heitä ihailtiin hurjista taidonnäytteistä. Mutta välillä sirkuslaiset olivat muiden mielestä outoa, nuhjuista porukkaa.

Se ei sirkuslaisia haitannut. Tirehtööri kyllä kiillotti iltaisin takkinsa kultanappeja ja harjasi silinteristään päivän pölyt pois. Hän tiesi, että säihkyviä nappeja katsojat tulivat sirkukseen ihastelemaan. 

Mutta paidastaan Tirehtööri silitti vain rinnuksen. "Koko paidan silittäminen on arvokkaan elinajan tuhlausta", Tirehtööri sanoi. "Eihän kukaan näe, kuinka ryppyinen paitani selusta on takin alla. Mieluummin luen runoja, leikin Vatsastapuhujan ja Pellen kanssa tai treenaan voimamiestaitojani."

Tirehtöörillä oli salaisuus, josta muut sirkuslaiset eivät tienneet mitään. Öisin hän hiipi sirkusvaunustaan ja suuntasi suurkaupunkiin. Siellä Tirehtöörillä oli vakava virkamiestyö, jossa hän siirteli isoja paperikasoja paikasta toiseen. Ilman yöllistä toimistotyötä, sirkusta ei olisi ollut olemassa. Mutta oli hyvä, että muut sirkuslaiset uskoivat esitysten tuottavan niin paljon, että sirkus kannatti. Sillä Zirkus Z oli Tirehtöörille kovin rakas.

Kuten Fakiiri, joka teroitteli kaiket päivät puukkojaan ja nukkui piikkimatolla. Tulennielijä, joka puhalteli isoja tulenlieskoja yleisölle. Ja eteerinen Trapetsitaiteilija, herkkä Pelle ja hauska Vatsastapuhuja.

Mutta sirkuksen Villieläinten kesyttäjä oli kaikista tärkein, Tirehtööri ajatteli. Hän oli sirkuksen kokki, siivooja ja kurinpitäjä, eikä sirkus pyörinyt ilman häntä. 

Aiemmin nainen ei ollut Villieläinten kesyttäjä. Mutta kun hän kyllästyi yksitoikkoiseen työhönsä sirkuksen taloudenhoitajana, Tirehtööri yritti kuumeisesti keksiä tälle jännittävämpää tekemistä pitääkseen naisen luonaan. Tai siis sirkuksessa, hän korjasi ajatuksiaan. 

Yhdessä muiden sirkuslaisten kanssa he olivat luoneet naiselle lopulta Villieläinten kesyttäjän roolin, vaikkei sirkuksessa ollut ainoatakaan villieläintä. 

Oli Tirehtöörin idea, että sirkuksen muut taiteilijat pukisivat ylleen leijona- ja tiikeripuvut. Ne päällään he murisivat yleisölle pelottavasti, kun Villieläinten kesyttäjä kesytti ne esityksessä. Yleisö hurrasi ja taputti, vaikka kukaan ei ollut varma, uskoiko yleisö esitystä oikeasti, vai oliko se heidän mielestään ehkä sittenkin vain hullunkurinen farssi. 

Villieläinten kesyttäjän oikea työ oli edelleen pitää sirkustaiteilijoista huolta. Että he söivät, joivat, harjoittelivat ja menivät nukkumaan ajoissa. Se ei ollut helppoa. Villieläinten kesyttäjä ajatteli, ettei mitään villieläimiä ollut niin hankala pitää aisoissa kuin viittä pientä sirkustaiteilijaa. Eikä heidän kuriin saanut käyttää edes ruoskaa.

Pellen mielestä oli hauskaa tehdä jekkuja. Usein ne kohdistuivat Villieläinten kesyttäjään, joka ei arjen kiireessä hymyillyt. "Jospa Villieläinten kesyttäjä kerrankin hymyilisi", Pelle ajatteli. Pelkkä ajatus sai liikutuksen kyyneleet nousemaan herkän Pellen silmiin.

Hän kokeili kaikkia pelletemppujaan, mutta vaikka ne saivat yleisön ulvomaan naurusta, niillä ei saanut Villieläinten kesyttäjää hymyilemään.

Niinpä Pelle pyysi avuksi sirkuksen muut taiteilijat: Fakiirin, Tulennielijän, Trapetsitaiteilijan, Vatsastapuhujan ja Tirehtöörin.

Fakiiri ja Tulennielijä ehdottivat Villieläinten kesyttäjän pelästyttämistä ja kiputerapiaa. Ehkä hän purskahtaisi nauruun pelosta, he ehdottivat.

"Ei toimi", sanoi Trapetsitaiteilija. "Villieläinten kesyttäjä rakastaa kauneutta. Hänen pitäisi nousta trapetsille, mistä voi nähdä kaikkea kaunista. Ehkä hymy syttyy, kun hän keinuu kaiken yläpuolella."

Vatsastapuhuja oli toista mieltä. "Ei pelko eikä kauneus auta. Villieläinten kesyttäjän täytyy saada kuulla kunnon vitsin", hän sanoi. Tai oikeastaan sen sanoi Vatsastapuhujan nukke. Vatsastapuhuja itse puhui jotain hyvin outoa kieltä, josta kukaan ei ottanut selvää. 

Mikään ehdotetuista keinoista ei tuntunut oikealta, kun kyse oli niin tiukasta henkilöstä kuin Villieläinten kesyttäjä. Jäljellä oli Tirehtööri. 

Pelle löysi hänet sirkusteltan takaa voimailemasta. Voimamies pyyhki hikeä otsaltaan huomatessaan Pellen. "Hei, mikäs sinut tänne tuo?"

"Minä haluaisin saada Villieläinten kesyttäjän hymyilemään", Pelle sanoi nolosti.

Tirehtööri katsoi Pelleä pitkään, muttei sanonut mitään.

Seuraavana aamuna Villieläinten kesyttäjä heräsi outoihin ääniin. Ne kantautuivat sirkuksen keittiöstä. Villieläinten kesyttäjä puki nopeasti päällensä. Hänhän oli ensimmäinen, joka aamuisin nousi, kattoi pöydän, keitti puuron ja herätti muut.

Astuessaan keittiöön naisen silmät häikäistyivät: Pöytä oli katettu kauniisti, maljakossa oli kukkia ja huonetta valaisi kynttilät. Pöydän ympärillä seisoivat Tirehtööri, Fakiiri, Tulennielijä, Trapetsitaiteilija, Pelle ja Vatsastapuhuja. He hymyilivät ja huusivat yhteen ääneen: "Yllätys!"

Villieläinten kesyttäjä oli sanaton. Hänen silmiinsä kohosi kyyneleitä.

"Sinä itket", Pelle sanoi pettyneenä.

"Pelle, onnen kyyneleet ovat harvinaisempia kuin hymy", Tirehtööri sanoi ja sulki nyyhkyttävän Villieläinten kesyttäjän syliinsä. 

Pelle oli onnellinen ja halasi yhtä aikaa Villieläinten kesyttäjää ja Tirehtööriä ja kaikkia muita, kunnes koko Zirkus Z oli yksi iloinen rutistus.

Sen pituinen se.