Raskauteni ovat osuneet niin, että olen ollut lähes aina viimeisilläni joulukirkossa. Jouluyön tapahtumissa Maria synnyttää Jeesus-lapsen, sitten lauletaan hoosianna, mutta minä lyllerrän takaisin kotiin.
Kerran pappi seisoi joulukirkon ovella ja hyvästeli seurakuntalaiset. Hän katsoi minua, jättimäistä mahaani, jonka yli talvitakkini ei enää yltänyt ja hihitti. Vertasi siunattua tilaani Mariaan ja toivotti kaikkea hyvää.
Hieno vertaus, ajattelin, mutta vähän nolotti. Olihan minulla ja Marialla kuitenkin hiuksenhieno ero: hän oli neitsyt ja minä helmassa roikkuvine lapsikatraineni sitäkin vähemmän.
Olen ollut yli kaksikymmentä vuotta tekemisissä katolisen kirkon kanssa. Kaikki viisi lastani ovat kastettu katolisiksi. Mutta vasta viime jouluna, jolloin en enää ollut raskaana, ymmärsin mikä Maria on.
Ennen ajattelin, että Marian arvo kirkon silmissä piilee hänen neitsyydessään. Että vaikka Marialla on arvonsa Jeesuksen äitinä, neitsyys oli kulttuurin sanelema hyve, joka tähän pyhimykseen ja kaikkiin hyviin naisiin täytyi liittää. Jonkinlainen vanhojen miesten keksimä viattomuuden ylistys, joka nostaisi Marian arvoa naisena.
Minun oli vaikea samaistua Mariaan eronneena ja uudessa avioliitossa, viiden lapsen äitinä ja aikuisena naisena.
Olin väärässä.
Marian impeys on tarinassa pelkkä sivuseikka, jonka on tarkoitus painottaa Jeesuksen jumalallista alkuperää. Sitä, ettei Josef ollut hänen biologinen isänsä.
Vahvaksi Marian tekee se, että hän on äiti. Ei kokematon neitsyt. Maria on nainen, joka on hyväksynyt raskautensa, kokenut lapsen kasvun sisällään, synnyttänyt, imettänyt, kasvattanut uhmaikäistä ja teiniä.
Toisin sanoen miesjohtoisen, vanhoillisen katolisen kirkon korkein pyhimys on nainen. Eikä Maria saanut niin korkeaa asemaa kristinuskon hierarkiassa tekemästään urotyöstä tai marttyyrikuolemasta, vaan siitä, että hän oli äiti.
Tähän voisi iskeä feminismipampulla ja sanoa, että tietenkin vanhanaikainen kirkko korostaa Marian äitiyttä, koska äitiys on paras tapa pitää naiset kodin kahleissa ja pois vallasta.
Mutta
onko sellainen yhteiskunta naisen asialla, jossa äitiys rajataan marginaaliin? Jossa naisen arvo mitataan hänen kilpailukyvyllään
työmarkkinoilla ja jossa kotona lasten kanssa vietetyt vuodet koetaan tuhlattuna aikana. Jossa työn arvo mitataan rahalla,
mutta lastenkasvatusta ei arvosteta. Jossa arvokasta on vain se, mitä kodin ulkopuolella saavutetaan, muttei se, mitä kodissa tapahtuu.
Voisiko äitiyden arvostaminen silloin olla radikaalia feminismiä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti